Raudanpuute – laaja ja alidiagnostisoitu ongelma

Olen ammatissani sisätauti- ja veritautilääkärinä (hematologi) huomannut, että raudanpuute varsinkin ilman anemiaa on hyvin yleistä ja alidiagnostisoitu ongelma naisilla. Ongelma koskee nimenomaan naisia koska heillä raudanpuute on fysiologisista syistä johtuen hyvin tavallista. Miehillä raudanpuute on selvästi harvinaisempaa ja heillä sen taustalla on usein jokin sairaus. Käsittelen tässä aika kattavasti raudan aineenvaihduntaa, imeytymistä sekä raudanpuutteen toteamista ja hoitoa.

Raudantarve on noin 1-2 mg vuorokaudessa. Saman verran rautaa menetetään ihon ja limakalvojen solujen irtoamisen myötä sekä naisilla myös kuukautisvuotojen myötä. Naiset menettävät kuukautisvuodon aikana rautaa keskimäärin 0,006 mg/kg/vrk, mutta jopa 0,025 mg/kg/vrk ja enemmänkin. Se tarkoittaa 60 kiloisella naisella, jolla kuukautisvuoto kestää 3-4 vrk, noin 1-4,5 mg menetettyä rautaa/kuukautisvuoto. Runsaan vuodon yhteydessä menetys voi olla vielä selvästi suurempaa. Elimistö pystyy säätelemään raudan imeytymistä, mutta ei raudan erittymistä.

Rautaa tarvitaan etenkin hemoglobiinin muodostumiseen, mutta myös muuallekin kuten lihasten myoglobiinin tuotantoon ja monien entsyymien toimintaan. Esimerkiksi elimistön energiamolekyylin adenosiinitrifosfaatin (ATP) tuotanto tarvitsee rautaa useissa entsymaattisissa reaktioissa. Koska ATP:tä tarvitaan kaikkialla kehossa energiaa vaativissa toiminnoissa, voi  ATP:n puute näkyä laajalti koko elimistön toiminnassa.

Koska punasolujen ja hemoglobiinin tuotanto on hapensaannin kannalta tärkeä toiminto (vitaalifunktio), on luuytimen raudansaanti tehokkaasti turvattu. Siinä vaiheessa kun elimistön rautavarastot ovat tyhjät (S-ferritiini <30 µg/l), saa luuydin vielä riittävästi rautaa koska 1) elimistö pystyy lisäämään raudan imeytymistä 3-5 kertaisesti ja 2) elimistöön imeytynyt rauta ohjautuu tehokkaasti punasolutuotantoon. Tämän vuoksi hemoglobiinipitoisuus ei kuvasta luotettavasti elimistön rautavarastoja. Mikäli raudan saanti on jatkuvasti vähäisempää kuin sen tarve, alkaa muu elimistö potea raudanpuutetta kun luuydin saa vielä riittävästi rautaa ja hemoglobiinitaso pysyy normaalina. Hb-taso voi säilyä normaalina vaikka S-ferritiinitaso olisi niinkin matala kuin 5-10 µg/l. Siksi hemoglobiinitaso (Hb) kuvastaa huonosti elimistön rautatasetta ja normaalillakin Hb-arvolla voi olla raudanpuutteen oireita.

Rauta imeytyy ohutsuolen alkuosassa pohjukaissuolessa. Raudan imeytymiselle on kaksi erilaista reittiä: yksi hemiraudalle ja yksi ferrorauraudalle (Fe2+). Hemirautaa saadaan pääasiassa eläinten lihasta (nisäkkäät) ja se on pääasiassa peräisin punaisesta lihasta, maksasta ja verituotteista. Hemirauta muodostaa länsimaissa tyypillisesti 10-15% ruokavalion raudasta. Mutta lihaa syövän ihmisen raudan saannista se muodostaa noin 2/3 osaa. Tämä johtuu siitä, että hemiraudan imeytyminen on huomattavasti tehokkaampaa kuin kasvikunnasta peräisin olevan vapaan raudan (jota on myös rautavalmisteissa) imeytyminen. Kasvikunnasta peräisin oleva rauta esiintyy pääasiassa ferrirautana (Fe3+), jonka täytyy ensin muuttua ohutsuolessa happamessa ympäristössä suolen limakalvon solujen pinnalla olevan ferrireduktaasi-entsyymin toimesta ferroraudaksi ja sen jälkeen se pääsee kulkeutumaan erityisen kuljettajaproteiinin avulla suolen limakalvon solun sisään ja sieltä edelleen verenkiertoon transferriiniin sitoutuneena. Hemiraudalle on oma imeytymiskanava, jota ei vielä tunneta hyvin.

Jos vatsa on hapoton (esim. atrofinen gastriitti tai happosalpaajien käyttö), ei ferrirauta imeydy kunnolla. Sen imeytymistä estävät myös jotkin ravintoaineet kuten fytaatit (täysjyvävilja, leseet, palkokasvit), polyfenolit (viljatuotteet, kahvi, tee, punaviini) ja kalsium. Sinänsä em. aineet ovat hyödyllisiä ja terveellisiä (viiniäkin voi kohtuudella käyttää) ravintoaineita, mutta esimerkiksi rautatablettien käytön yhteydessä niitä ei pitäisi ottaa samaan aikaan raudan kanssa. Raudan imeytymistä parantavat askorbiinihappo (C-vitamiini), eläinperäinen kudos, ketosokerit (esim. fruktoosi), orgaaniset hapot (maitohappo, voihappo, etikkahappo) ja aminohapot. Tämän vuoksi kasviperäisen raudan ja rautatablettien imeytymisessä voi olla 10-kertainen ero ruokavaliosta ja suolen happamuuseroista johtuen. Parhaimmillaankin vapaasta raudasta imeytyy vain noin 10%. Loput jää suoleen aiheuttamaan vatsavaivoja. Siksi rautavalmisteet ovat usein huonosti siedettyjä. Kasvisruokavalio onkin tunnettu raudanpuutteelle altistava tekijä vaikka laskennallisesti ruokavalio sisältäisikin hyvin rautaa. Hemiraudan imeytymiseen ruokavalion koostumus ei vaikuta.

Raudanpuutteen toteaminen lähtee tietysti potilaan oireista, jotka viittaavat raudanpuutteeseen. Kun potilaalla on tyypilliset raudanpuutteen oireet tai löydökset, varmistetaan raudanpuute sopivilla laboratoriokokeilla. Jos raudanpuute varmistuu, on selvitettävä sen syy(t) koska taustalla saattaa olla vakaviakin sairauksia joita pitää hoitaa muulla tavalla kuin pelkästään raudalla.

Raudanpuutteen oireita ovat väsymys, kuiva iho, huonolaatuinen tukka ja hiusten irtoaminen, limakalvo-oireet (nielemisvaikeus ja suupielten halkeilu, kielen kirvely), monet lihasoireet kuten nopea leposyke, sydämen rytmihäiriöt, leposykkeen nopea nousu, lihasten kipeytyminen (menevät ”hapoille”), lihasten huono palautuminen rasituksesta, rasitushengenahdistus, kognitiivisten toimintojen (älylliset toiminnot) heikkeneminen. Raudanpuute voi aiheuttaa myös lievää kilpirauhasen vajaatoimintaa, jolloin oikea hoito on raudanpuutteen hoito eikä tyroksiinin aloitus. Joillakin raudanpuute voi aiheuttaa tai pahentaa aknea. Se voi vaikuttaa myös kohdun limakalvoon ja aiheuttaa epäsäännöllistä kuukautisvuotoa. En tiedä voiko se olla merkityksellinen lapsettomuusongelmissa mutta kun tiedetään raudan merkitys limakalvoille suosittelen lapsettomuustutkimusten yhteydessä ferritiinin mittausta. Tavallinen raudanpuutteen löydös verikokeissa on trombosyyttien (verihiutaleet) nousu, joka näyttää joillakin olevan lähes yhtä hyvä raudanpuutteen osoittaja kuin ferritiini. Trombosyyttien nousulle on muitakin syitä joten jos trombosyytit ovat yli 450, täytyy sen syy selvittää hyvin. Hyvä ferritiinin tavoite on yli 50 µg/l, mieluiten yli 100 µg/l. Todennäköisesti äärimmäisessä lihasrasituksessa pienikin raudanpuute voi olla merkittävä ja mielestäni kaikilla huippu-urheilijoilla tullisi ferritiini olla yli 100 µg/l. Kun puhun ferritiinistä, tarkoitan seerumin ferritiiniä (S-Ferrit). Ferritiini voidaan mitata myös plasmanäytteestä (P-Ferrit), jonka viitealue on hieman matalampi kuin seeruminäytteen ferritiinin eikä arvot ole siis välttämättä aivan yhteneväiset.

Raudanpuutteen taustalla olevia syitä voi olla liian vähäinen raudan saanti (kasvisruokavalio, anoreksia), raudan huono imeytyminen (krooninen atrofinen gastriitti, keliakia, pernisiöösi anemia), veren menetys: monet suoliston sairaudet kuten Helikobakteeri-infektio, tulehdukselliset suolistosairaudet ja pahimmassa tapauksessa paksunsuolen syöpä ja menstruoivilla naisilla usein runsaat kuukautisvuodot, mutta myös aiemmat raskaudet ja pitkä imetys, jolloin sikiö ja vauva ottavat oman osansa raudasta. Vaikka raudanpuute koskeekin usein naisia, on tärkeää huomioida miehetkin. Minulla on nyrkkisääntö jonka mukaan yli 50-vuotiaan miehen (ja naisen jonka kuukautiset ovat loppuneet vuosia siten) raudanpuute on paksusuolen syöpä kunnes toisin osoitetaan. Monta syöpää voitaisiin todeta ajoissa jos ferritiiniä mitataisiin enemmän. Suoliston mikroskooppisen veren (F-hHb-O) mittaus on tulossa seulontatutkimukseksi yli 50 vuotiailla ja hyvä niin. Ferritiini saisi mielestäni olla osa työterveyshuollon terveystarkastuksia sekä rutiinimittauksena ainakin naisilta SPR:n verenluovutusten yhteydessä. Näin myös hemokromatoosipotilaat (perinnöllinen sairaus, jossa rautaa kertyy liikaa) löydettäisiin ajoissa.

Raudanpuutteen oireet ovat moninaisia ja niitä tulee asteittain jo paljon ennen anemian ilmaantumista. Itse asiassa hemoglobiini on huonoin kaikista rautamittareista koska se laskee viimeisenä. Jo paljon ennen anemiaa ilmaantuu raudanpuutteen oireita. Hemoglobiini ei kerro rautavarastoista juuri mitään koska rautavarastojen katsotaan olevan tyhjät kun seerumin ferriini on alle 30 µg/l. Tässä vaiheessa hemoglobiini on usein vielä normaali. On jossain määrin yksilöllistä millä ferritiiniarvolla alkaa esiintymään raudanpuutteen oireita ja millä ferritiinin arvolla Hb alkaa laskemaan. Olen tavannut potilaita, joiden Hb on normaali vielä kun ferritiini on <10 ja potilaita, joilla Hb laskee kun ferritiini on 30. On siis pidettävä erillään raudanpuute ja raudanpuuteanemia. Molempien taustasyyt ovat samoja ja molemmat aiheuttavat oireita ja ovat terveydelle haitallisia, mutta raudanpuuteanemia on tietysti vakavampi juttu kun siinä on raudanpuutteen lisäksi anemia. Lisäksi on hyvä muistaa, että kaikki anemiat eivät ole aina raudanpuutetta. Sekä anemian että raudanpuutteen syy on aina selvitettävä. Mikäli kyseessä on nuori ihminen, jonka raudanpuutteen syy on ilmeinen eikä ole syytä epäillä muita sairauksia, ei välttämättä tarvita laajoja lisätutkimuksia diagnoosivaiheessa. Jos raudanpuute ei korjaudu kunnolla tai uusii pian, on viimeistään tässä vaiheessa palattava vielä sen syiden selvittelyyn.

Paras laboratorioarvo raudanpuutteen toteamiseen on seerumin ferritiini (tai plasman ferritiini, P –Ferrit). Tieteellisessä kirjallisuudessa puhutaan yleensä S -ferritiinistä. Koska tulehdus voi nostaa ferritiiniarvoa 3-5 kertaiseksi, kannattaa usein samalla tarkistaa myös CRP ja lasko (B-La). Jos tulehdusarvo on koholla, ei ferritiini kuvasta luotettavasti rautavarastoja. Matala ferritiini on yleensä luotettava raudanpuutteen merkki. Ferritiini on hyvä ottaa aikaisintaan kahden viikon kuluttua tulehdustaudin (esim. flunssa) paranemisesta. Ainakin ensimmäisellä kerralla kun selvitellään raudanpuutetta, kannattaa tarkistaa myös transferriinin saturaatio (fS-Trfesat), joka kuvastaa elimistön (lähinnä punasolutuotannon) käytettävissä olevaa rautaa. Merkintä ”fS” tarkoittaa seerumin paastonäytettä. Normalisti se on noin 25-35% ja alle 20% tarkoittaa raudanpuutetta vaikka ferritiini olisi yli 100. Typillisesti sellainen tilanne on kroonisen taudin tai tulehdustaudin yhteydessä, jossa ferritiini on korkea ja Trfesat on matala (<20%). Esimerkiksi sydänpotilaailla (sydämen vajaatoiminta) raudanpuute määritetään seuraavasti: ferritiini <100 tai ferritiini 100-300, mutta Trfesat <20%. Terveilläkin ihmisillä ferritiiniarvo 100 tai yli on varmuudella hyvä, mutta terveillä on harvoin raudanpuutteen oireita kun ferritiini on yli 50-60. Oman kokemukseni mukaan raudanpuutteen oireita alkaa ilmetä kun ferritiini on <60 (ei kaikilla) ja kun ferritiin on <40 alkaa suurimmalla osalla olla selviä raudanpuutteen oireita ja lähes kaikillä on selvät raudanpuutteen oireet kun ferritiini on <30. Mutta on joitakin ihmisiä joilla oireita ei ole edes ferritiiniarvolla 10-20.

Valitettavasti S-ferritiinin viitealue on laboratoriosta ja menetelmästä riippuen varsin matala, 5-10 µg/l millä ei ole mitään tekemistä suositeltavan/hyvän ferritiinitason kanssa. Ferritiinitaso 10-30 µg/l ei ole normaali koska silloin rautavarastot ovat tyhjät ja potilaalla on hyvin todennäköisesti raudanpuutteen oireita. Potilaideni kertomusten mukaan tätä lääkärit eivät usein tiedä. Matala viitealueen alaraja johtuu siitä, että ferritiini on tilastollinen käsite eli 95% naisista sijoittuu viitealueelle ja kun raudanpuute on yleistä naisilla, muodostuu viitealueen alaraja liian matalaksi. Useimmiten viitearvo ja normaaliarvo ovat jokseenkin sama asia laboratorioarvojen osalta mutta ferritiini (mielestäni myös naisten Hb) on selvä poikkeus tästä. Mielestäni viitearvojen vieressä voisi olla esim. sopiva ferritiinin tavoiteaso, joka voisi olla vaikkapa 50-250. Miksi naisten pitää tyytyä raudanpuutteeseen ferritiinin ollessa viitealueen alalaidalla (S-ferritiinin viitealue usein 5-150) kun miesten seerumin ferritiinin viitealue on usein 28-360. Asianhan pitäisi olla oikeastaan päinvastoin koska raudan menetys on naisilla huomattavasti suurempaa kuin mieheillä ja naiset niitä rautavarastoja tarvitsevat. Tuo miestenkin alalaita (28-50) on jo aika huolestuttava ja herättää minussa kyllä tarpeen selvitellä raudanpuutteen syitä. Saadaan sieltä sitten erilaiset raudapuutetta aiheuttavat sairaudet hoidon piiriin. Tietenkään ei pidä hoitaa pelkästään lukuja vaan on selvitettävä potilaan oireet ja mahdolliset selvät syyt matalaan ferritiiniarvoon (kasvisruokavalio, toistuvat verenluovutukset jne.) ennen kuin päätetään lisätutkimusten tarpeesta.

Usein raudanpuutteen diagnostiikassa Suomessa käytetään seerumin transferriinireseptorin (S-TfR) mittausta, mutta kokemukseni mukaan se on aivan liian epäherkkä toteamaan raudanpuutetta ja on koholla (raudanpuutteeseen viitaten) vasta kun ferritiini on hyvin matala, esimerkiksi alle 10 µg/l eikä aina silloinkaan. Monissa tieteellisissä raudanpuutetta koskevissa katsauksissa sen mittaamista ei suositella.

Raudanpuutteen oireiden kyselyssä lääkärin tulee olla huolellinen ja kysyä niitä aktiivisesti koska monet potilaat eivät aina osaa yhdistää kaikkia oireita raudanpuutteeseen ennen kuin vasta sitten kun raudanpuute on korjautunut. Olen valitettavan usein kuullut potilailtani lääkäreiden todenneen, että raudanpuutetta ei ole kun hemoglobiini on hyvä (esim. 125 g/l). Lääkäri saattaa tulla tehneeksi helposti tässä kaksikin virhettä: Ensinnäkin, Hb 125 tarkoittaa jo anemiaa jos aiemmin ilman raudanpuutetta Hb-arvo on ollut 145. Toiseksi, ferritiini voi olla alle 10 vaikka Hb olisi 150. Tuskin kenenkään naisen Hb on 117-125 jota pidetään kuitenkin ”normaalina”. Jokaisella on oma normaali Hb-arvonsa, joka selviää vasta kun Hb mitataan ferritiinin ollessa yli 30-40 (mieluiten yli 50). Kokemukseni mukaan naisten Hb-taso on  lähes samaa tasoa kuin miehillä kun se mitaan ilman raudanpuutetta. Tyypillisiä naisten Hb-arvoja ovat 130-145, usein korkeampiakin. Anemia määritellään siten, että Hb laskee normaaliarvostaan 20 yksikköä tai enemmän tai jos naisella Hb on < 120 g/l ja miehellä alle 130. Jälkimmäinen määritelmä sopii silloin kun ei tiedetä normaalia Hb-arvoa (ja useimmiten naiset eivät sitä tiedä).  Kannattaakin selvittää aiempia Hb-arvoja ennen kuin sanotaan jotakin Hb-arvoa normaaliksi. Viitealueen alaraja naisten Hb:lle on usein 117 mikä johtuu siitä, että anemia on kovin tavallista naisilla, jolloin viitealuekin tulee liian matalaksi. Viitealue ei siis tämänkään arvon kohdalla välttämättä tarkoita samaa kuin normaali.

Seuraavassa käsitykseni raudanpuutteen hoidosta. Kun raudanpuute on todettu, on mietittävä voidaanko sen syyhyn vaikuttaa. Naisillahan kyse on usein runsaista kuukautisvuodoista, raskauksista tai pitkästä imetyksestä, mutta aina syy ei selviä. Voi olla että syitä on useita. Ehkä joskus on ollut runsaammat vuodot, ehkä 2-3 synnytystä aiempina vuosina ja silloin ehkä 10-12 kk imetykset. Nämä syyt riittävät tyhjentämään rautavarastot jotka eivät välttämättä korjaudu edes10 vuoden aikana. Runsaita vuotoja voidaan niukentaa hormonikierukalla (etenkin synnyttäneet naiset), hormonaalisella ehkäisyllä ja syklokapronilla (reseptivalmiste). Gynekologin on hyvä selvittää että runsaan vuodon taustalla ei ole mitään gynekologista sairautta. Jos syy ei ole gynekologinen, on mietittävä muita raudanpuutteen syitä, joita voi olla ravinnon vähäinen rauta, raudan imeytymishäiriö tai suoliston verenvuoto. Hoito on syyn mukainen, mutta rautaa tarvitaan myös kunnes ferritiini on korjautunut. Ferritiinin tavoite on yli 50, mieluiten 100.

Yleensä suosittelen 100 mg rautatabletteja 1 tabletti päivässä ja jos maha sietää sen hyvin, voi kokeilla 1 tabletti 2 kertaa päivässä. Valmisteita on useita ja niiden siedettävyydessä on yksilöllisiä eroja eri valmisteiden välillä. Itse suosittelen usein Obsidan 100 mg 1 tabletti päivässä ja jos se ei sovi, voisi vaihtoehtoisesti kokeilla Maltofer purutablettia tai tippoja. Tippoja voi annostella joustavasti 20-40 tipan väliltä. Muita vaihtoehtoja ovat Retafer 100 mg ja Ferrodan 100 mg, jossa on myös C-vitamiinia. Obsidanista löytyy myös C-vitamiinia sisältävä vaihtoehto, jossa rautaa on 80 mg. Tässä ei ollut varmasti kaikkia vaihtoehtoja ja apteekista saa lisävinkkejä.

Parhaiten rauta imeytyy tyhjästä vatsasta C-vitamiin kanssa otettuna, mutta vaivojakin tulee silloin herkemmin. Jos vatsavaivoja ilmaantuu, kannattaa ottaa rauta aterian yhteydessä, mutta sillä aterialla ei pidä käyttää maitotaloustuotteita, leseitä, siemeniä, närästyslääkkeitä (antasidit), kalsiumia, kahvia tai teetä koska ne estävät raudan imeytymistä. Jos silti tulee vatsavaivoja, voi kokeilla luontaistuotevalmisteita, joissa rautaa on yleensä selvästi vähemmän (18-20 mg/vrk-annos), mutta useimmat voivat niitä käyttää. Vaihtoehtoja on useita kuten Vida Vahva rauta (eniten rautaa 50 mg), Ferroforte C+B (mukana C- ja B-vit.), Floradix Kräuterblut-Saft, yms. Jos vatsa ei siedä näitäkään alkaa olla vaikeuksia ja voi tietysti yrittää ottaa rautaa vain joka toinen päivä. Tietysti voi lisätä rautapitoisten ruokien käyttöä (punainen liha, maksa, verituotteet). Maitotuotteiden käyttöä voi yrittää vähentää hieman jos se on kovin runsasta.

Rautaa pitää yleensä käyttää 6-12 kk, joskus pidempäänkin, riippuen rautataseesta, raudanpuutteen asteesta ja rautavalmisteesta. Ylensä yksi kuuri 100 mg tabletteja (100 kpl) ei riitä kovin pitkälle. Vaikka Hb nousisi normaaliksi (nousee nopeasti), ei tällä määrällä yleensä täytetä rautavarastoja juuri lainkaan. Yleensä ferritiini nousee noin 15 yksikköä kolmessa kuukaudessa (tämä on yksilöllistä). Rautahoidon tavoite ei siis ole pelkästään normalisoida Hb-arvoa (joka voi olla normaali jo lähtötilanteessa) vaan poistaa raudanpuute ja saada aikaan kohtuulliset (mieluiten hyvät rautavarastot), jotta sama pulma ei olisi taas käsillä hetken kuluttua.

Ferritiiniä kannattaa yleensä seurata (esim. 3-4 kk kuluttua hoidon alusta) ja jos se ei tahdo nousta tai jos vatsa ei kestä mitään rautavalmisteita, voidaan harkita suonensisäistä rautahoitoa, johon voi liittyä erilaisia haittavaikutuksia, jopa henkeä uhkaavan anafylaktisen reaktion riski. Siksi rautainfuusio ei ole yleensä ensisijainen raudanpuutteen hoito. Allergiat, autoimmuunitaudit, aiemmat vakavat lääkereaktiot reaktiot lisäävät anafylaktisen reaktion riskiä ja riskeistä pitää lääkärin ja potilaan keskustella. Anafylaktisia reaktioita on jonkin verran ilmennyt ja olen kuullut, että Suomessakin niitä on ollut. Itse en ole koskaan sellaiseen törmännyt eivätkä ole yleisiä. Joka tapauksessa rautainfuusion yhteydessä on oltava valmius hoitaa vakaviakin reaktioita. Usein rautainfuusiosta ei tule mitään haittoja, mutta vatsavaivat, päänsärky, kuumereaktiot ovat aika tavallisia ja joskus aika voimakkaitakin, mutta menevät ohi 1-3 päivän kuluessa. Itse käytän ferrikarboksimaltoosia (Ferinject®) koska se on varsin turvallinen ja sitä voidaan annostella suuriakin määriä 500-1000 mg kerrallaan. Tuo 1000 mg on maksimiannos mitä voidaan kerrallaan antaa. Rautavarastoihin mahtuu noin 3000 mg rautaa, joten ei ne tuollakaan annoksella vielä täyty, mutta ferritiini on yleensä noin 200-300 1 kk kuluttua infuusiosta. Se laskee vielä tästä, mutta sen pitäisi asettua jollekin hyvälle tasolle ja pysyä siellä pitkään. Rautainfuusion jälkeen on hyvä seurata ferritiiniä, jotta nähdään pysyykö se hyvänä ja jos ei pysy, voidaan ryhtyä tarvittaviin toimiin ajoissa. Ferritiini voi laskea jopa 2 kuukaudessa 300:sta 30:een. Silloin on kyllä jokin isompi ongelma taustalla. Suonen sisäinen rauta on kallista eikä siitä saa KELA-korvauksia eikä vakuutuksetkaan oikein tahdo sitä kustantaa. Ferrinject 1000 mg maksaa noin 600 euroa ja 500 mg noin 300 euroa. Lisäksi päälle tulee infuusiokulut.

Kuten kaikesta edellä olevasta huomataan, ei raudanpuutteen ja raudanpuuteanemian hoito ole ihan yksinkertaista eikä sitä voi kuitata toteamalla ”syö purkki rautaa”. Toivottavasti tästä on hyötyä potilaita hoitaville lääkäreille ja raudanpuutteesta kärsiville potilaille.

 

2.4.2018 Tom Widenius, LT

Sisätautien ja kliinisen hematologian erikoislääkäri

Tutustu foiboslaisiin

Edellinen
Seuraava

Töihin Foibosiin?

Tule tekemään merkityksellistä työtä asiakasta aidosti arvostavaan yritykseen.

Lue lisää +